Motivoimme Sinua työksemme

Inton suurin vahvuus on ohjattu liikunta sen eri muodoissa: ohjaajatiimistämme valtaosa on kansainvälisesti lisensoituja Les Mills -ohjaajia, jotka ohjaavat konseptitunteja, mutta suuri ylpeydenaiheemme ovat myös Inton omat tunnit, joita tämä tiimi yhdessä suunnittelee ja ohjaa intolaisille. Ohjattua liikuntaa ovat niin ikään monipuoliset valmennuksemme – ja niitäkin tarjoavat meillä vain koulutetut valmennusammattilaiset. Yksi ohjaustyön kulmakivistä on ymmärtää, mikä asiakkaita motivoi – ja että kaikkia eivät motivoi samat asiat.

Liikuntakeskus vai motivaatiokeskus?

Les Mills Internationalin toimitusjohtaja Philip Mills on sanonut, ettei kaupallinen liikunta-ala oikeastaan ole liikunta- ja liikuttamisbisnestä, vaan motivointi- ja inspirointiala. Olen samaa mieltä: jos tahtoo elää aktiivista elämää ja kaipaa siihen valmiiksi mietittyjä ohjelmia, vinkkejä ja ideoita, on niitä verkko pullollaan ilmaiseksi. Materiaalia on veloituksetta enemmän kuin yksi ihminen elinaikanaan ehtii käyttää. Miksi Inton kaltaisia paikkoja silti tarvitaan? Koska Inton talo edustaa intolaisille paikkaa, josta motivaatiota, inspiraatiota ja energisoitumista on saatavilla. Into on siis paikka, jossa voi ylläpitää motivaatiotaan kuntoilla ja intoaan liikkumiseen.

Jokainen tarvitsee motivaatiota

Mikä Sinua motivoi? Mikä voi saada motivaation katoamaan?

Näitä kysymyksiä kannattaa välillä pysähtyä miettimään, koska niihin vastaamalla voi tehdä valinnoistaan helpompia ja lisätä tekemisen ja ryhtymisen iloa. Meillä kaikille on valintoihimme ja tekemisiimme syy ja on pitkälti luonnekysymys, mikä herättää sinussa draivin. Kukaan ei halua tippua motivaatiokuoppaan ja sen voi välttää itsensä tuntemalla.

Sisäiset motivaatiotekijät

Miltä liike tuntuu lihaksissa, nivelissä, keuhkoissa, sydämessä? Miten kevyeltä tai raskaalta, venyttävältä, rentouttavalta, haastavalta tai hauskalta se sinusta tuntuu? Millaisia tunteita tai ajatuksia se sinussa herättää? Millaisia mielikuvia sinulle tulee mieleen? Tällaiset kysymykset kanavoivat fokustasi sisäänpäin ja ovat sisäisiä motivaatiotekijöitä. Tutkimusten mukaan sisäiset motivaatiotekijät ovat kestävämpiä ja auttavat ulkoisia motivaatiotekijöitä paremmin saavuttamaan tavoitteesi.

Ulkoiset motivoijat

Kun ohjaaja sanoo: tämä liike kiinteyttää reisiäsi ja saa sinut liikkumaan ketterästi kuin kenguru. Tai kun luet lehdestä että aamuaerobinen liikunta tyhjällä vatsalla kaventaa vyötäröä. Tai kun otat vastaan haasteen kaksinkertaistaa hartialihastesi massan kolmessa kuukaudessa. Tai kun saavut jumppaan ykköstavoitteenasi laihtua – silloin puhumme ulkoisista motivaatiotekijöistä. Ne ovat loistavia katalysaattoreita, kun haluamme päästä liikkeelle ja ryhtyä rupeamaan. Mutta niillä on taipumus motivoida meitä vain lyhyen aikaa. Siispä kannattaa etsiä jotain mikä itseä inspiroi ulkoisten motivaatiotekijöiden lisäksi.

Positiiviset motivaattorit

”Hyvä, tyypit, mahtavia kyykkyjä!” ”Huomaatko itse Sirpa, miten paljot olet kehittynyt?” ”Sun käsivoimat on kaksinkertaistuneet, upeaa työtä!”. Ohjaajamme ovat positiivisen palautteen mestareita! He kehuvat, kannustavat, tukevat ja juhlistavat. He tekevät näkyväksi kehitystä, jolle itse olisi ehkä sokea. He auttavat pinnistelemään loppuun tai huomaamaan liikkeen aikaansaaman nautinnon. Tätä kaikkea on positiivinen motivointi: hyvää valmennuspalautetta, joka lähtee vilpittömistä havainnoista. Positiiviset motivaatiotekijät saavat sinut lähtemään treeneistä hymy huulilla ja palaamaan takaisin.

Haastava motivointi

Jos olet kokeneempi liikkuja ja luonteeltasi keskivertoa railakkaampi, pidät siitä että ohjaaja haastaa sinua hieman. Saatat saada voimaa viimeisiin toistoihin katsomalla vahvempaa naapuriasi ja tunnet virtapiikin kun ohjaaja laittaa pykälää jämäkämmän ja vaativamman vaihteen silmään. Saat kaiken itsestäsi irti, kun kuulet: ”viime viikolla meni vielä viisi!”. Etenkin suomalainen mielenmaisema on tykästynyt tähän tapaan motivoida. Intossa käytämme sitä säästeliäästi ja aina pilke silmäkulmassa.

Kirjoittaja

Jarno Tynkkynen Yksi Into Clubin perustajista. Les Mills Lead Trainer. Liikunta-alan konsultti. Into Clubin bloggaaja.