Henkinen valmennus on kaikille

Kaikki tarvitsevat henkistä valmennusta

Inton henkinen valmennus on hyvin varjeltu salaisuus, josta haluamme nyt kertoa kaikille. Kiitelty, tuloksia tuova ja laajalti suositeltu palvelumme pureutuu sinne, missä halutun muutoksen tai lopputuloksen syntysyyt ovat: ajatuksiin, arvoihin, asenteisiin ja uskomuksiin. Asiakkaamme tuovat rohkeutta ja avoimuutta ja saavat vastineeksi parhaimmillaan uuden elämäntavan, lisää iloa ja tarkoituksenmukaisuutta elämäänsä.

Kaikki alkaa ajatuksistasi

Kaikki toiminta ja kaikki valinnat lähtevät ajatusmaailmasta, arvoista ja uskomuksista sekä asenteista. Mikäli haluaa saada aikaan minkä tahansa pysyvän muutoksen, on aloitettava mielestään. Sanonta ’olet mitä ajattelet’ on erittäin totta ja henkistä ulottuvuutta ei voi sivuuttaa uusia tavoitteita asettaessaan ja niitä tavoitellessaan. Inton henkinen valmennus on ymmärtävää, sallivaa ja rakentavaa – se pohjautuu jokaisen ihmisen yksilöllisiin lähtökohtiin.

Ravitsemus keskiössä

Useimmiten henkisen valmennuksen ydinaihe on ravitsemus ja syöminen, sillä niihin liittyy hyvin voimakas mentaalinen ja emotionaalinen lataus. Ruoka on myös ylivoimaisesti haastavin aihealue hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Inton henkinen valmennus pureutuu ravitsemuksellisten valintojen pohjalla vaikuttaviin ilmiöihin ja pyrkii saamaan aikaan perustavanlaatuisen muutoksen hetken pikakorjausten sijaan.

Tyytyväisyystakuu

Inton kaikilla valmennuksilla, myös henkisellä valmennuksella, on tyytyväisyystakuu. Tämä tarkoittaa että valmennussuhteen alussa määritellään miltä tavoitteen saavuttaminen konkreettisesti näyttää ja sitoudumme tekemään kaikkemme päästäksemme siihen yhteistyössä.

Mental Coach Tia Tynkkynen tarjoaa palvelujaan Intossa. Voit olla häneen yhteydessä luottamuksella sähköpostitse tai puhelimitse 045-1111737 , eikä yhteydenotto sido sinua mihinkään.

Iloitsemme voidesaamme auttaa!

Kirjoittaja

Jarno Tynkkynen Yksi Into Clubin perustajista. Les Mills Lead Trainer. Liikunta-alan konsultti. Into Clubin bloggaaja.